Vastuunkantaja ja taakantasaaja
Yhdistystoiminta on yhteistyötä, mutta yksilön panos näkyy siinä aina merkittävänä, ilman sitä ei saada aikaan kestävää rakennelmaa. Kallioniemellä on koko olemassaolonsa ajan ollut onni saada mukaan yksilöitä, jotka innolla ja kestävyydellä aikaansa ja voimiaan kuluttaen ovat tehneet mittavaa työtä suunnitelmien ja toiminnan onnistumiseksi.
Puheenjohtajat ja johtokuntien jäsenet ovat kantaneet suurimman vastuun ja huolen päätösten toteuttamisen onnistumisesta ja myös vastoinkäymisistä. Mainittakoon heistä muutamia.
Martta Salmela-Järvisen puheenjohtajuus oli pisin, vuodesta 1935 lähtien 30 vuotta, jona aikana Kallioniemen ratkaiseva laajeneminen tapahtui. Aloitekykyisenä ja toimeliaana hän sai asiat luistamaan ja vaikeatkin taloudelliset ongelmat hoidetuiksi.
Anja Nurminen seuraajana hoiti 15 vuotta saamaansa tehtävää innolla ja tunnollisesti kesäkodin toimintaedellytysten säilyttämiseksi.
Varapuheenjohtajina ja sihteereinä ovat antaneet oman osansa uskollisesti Regina Iivonen, Kerttu Likovuori, Sirkka Suominen, Helmi Saarinen. Rahastonhoitajien ainaisena huolena oli saada rahat riittämään, kun “kassakirstun” pohja ammotti tyhjänä. Elsa Peräläinen jaksoi hoitaa tehtävää 30 vuottaa seuraajineen Svea Selin ja Irja Hillas.
Vanha suomalainen talkooperinne on ollut ja on edelleenkin eräs Kallioniemen rakennustyön ja ylläpitämisen avain. Tuhansien talkootuntien tuloksena on kunnostettu ympäristöä, rakennettu ja maalattu, korjattu veneitä ja laitureita. Keväällä on kunnostettu kesäkoti valmiiksi vastaanottamaan kesävieraat, syksyllä taas on saatettu koti kestämään talven rasitukset.
On tehty työtä yhdessä, niin kuin oikeassa hyvässä kodissa tehdään, annettu osuus yhteiseen hyvinvointiin. Näin on myös alennettu kesäkodin käyttökuluja tuhansilla markoilla vuosittain. Vuosien kuluessa on ollut satoja talkoolaisia. Kiitoksia ei liene ylenpalttisesti jaettu, mutta yhteinen onnistuminen lienee paras kiitos.
Tämän kesäkodin perustaminen ja toiminnan ylläpitäminen on ollut keskeisesti naisten puuhaa, mutta lisäksi on ollut paljon sellaisia töitä, joita naiset eivät ole jaksaneet suorittaa. Onneksi läheisyydessä on ollut miesäkeä, aviomiehiä, poikia ja ystäviä, joiden osuus kesäkodin kunnossapidosta on ollut merkittävä. On muodostunut eräänlainen “miesjaosto”, joka eri alojen ammattitaidolla on hoitanut vastuullisesti korjaus- ja kunnostustyöt. 80-luvulta lähtein miehet on hyväksytty virallisesti jäseniksikin, aikaisemmin se ei käynyt! Tämä asennemuutos on merkinnyt kesäkodin toiminnan vahvistamista ja turvaamista.
Vastuunkantajissa ja taakantasaajissa on viimeisen kymmenvuotiskauden aikana tapahtunut sukupolvenvaihdos. Vaikka järjestötyö yhteiseksi hyväksi ei tänä päivänä ole valtaisan kiinnostuksen kohteena, löytyy sittenkin kansalaisia uusiksi jäseniksi ja ystäviksi. Näin tämä yhteisen kesäkodin ylläpidon hyväksi tehtävä työ jatkuu, talkooperinne ei katkea.
Tämän vapaaehtoistyön avulla voidaan tarjota mahdollisuus virkistävään ja kuntouttavaan lomaan yhteisessä kesäkodissa niille, joilla ei ole ikiomaa mökkiä.
28.5.1995 Hilkka Kujala